maanantai 16. heinäkuuta 2012

Ihmisvallankumous ja Palturin portti

Steamissa on tällä hetkellä kesäale, josta on voinut tehdä sellaisia löytöjä kuin Fallout: New Vegas kaikkine lisäosineen kymmenellä eurolla. Ostin sen ja tukun muita pelejä varastoon, mutta tällä kertaa en puhu niistä vaan edellisestä, viime joulun Steam-alesta ostamastani Deus Ex: Human Revolutionista.

Human Revolution on lähitulevaisuuteen sijoittuva cyberpunk-räiskintä roolipelielementeillä. Se on hartaasti odotettu jatko-osa vuonna 2000 julkaistulle Deus Ex -pelille, joka saavutti nopeasti pelimaailman kestosuosikin maineen. Itse en hartaisiin odottajiin tosin kuulu, koska en ole ikinä pelannut alkuperäistä Deus Exää. Ehkä pitäisi sekin seikka joskus korjata. Tämä mahdollisti minulle kuitenkin Human Revolutionin pelaamisen tuoreesta näkökulmasta, koska se oli minulle vain uusi peli eikä sen tarvinnut ylittää kulttiklassikon asettamia odotuksia.

Deus Ex: Human Revolutionissa pelaaja astuu Adam Jensenin -nimisen turvallisuuspäällikön saappaisiin. Eletään varsin dystooppisessa maailmassa, jossa valta on keskittynyt monikansallisille suuryrityksille, jotka ottavat keskinäisen kilpailun kuolemanvakavasti. Tarina alkaakin sillä, että Jensenin tavallinen toimistotyöpäivä keskeytyy aseistautuneen joukon hyökkäykseen hänen työpaikalleen. Tieteellistä läpimurtoa lupaava tutkimustyö varastetaan, tutkijoita tapetaan ja Jensen itse haavoittuu hengenvaarallisesti. Nopealla toiminnalla hänet saadaan takaisin kuoleman kynnykseltä, mutta vain suurta hintaa vastaan: Jensenin sisäelimet, raajat ja jopa silmät ovat vaurioituneet niin pahoin, että ne on poistettava ja korvattava kyberneettisillä implanteilla. Siitä nimi Human Revolution - ihmisten keinotekoinen "parantaminen" on yksi pelin keskeisiä teemoja. Sen ympärillä pyörii myös pelin maailma, ja pelaaja kohtaakin hahmoja, joilla on mitä erilaisempia mielipiteitä implanteista ja niiden mukanaan tuomista eettisistä kysymyksistä. Jensen itse on teknologiasta vähemmän innoissaan, koska se sysättiin hänen kehoonsa vasten hänen tahtoaan, vaikka hänen implanttinsa ovatkin paljon laadukkaammat kuin tavallisten kaduntallaajien.


Matrix-vaikutteet näkyvät selkeästi Jensenin habituksesta


Pelillisesti Human Revolution on ensimmäisestä persoonasta kuvattu räiskintä, jossa on hahmonkehitykseen ja keskusteluihin liittyviä roolipelielementtejä. Erinäisiä asioita tekemällä saa kokemuspisteitä, ja tietyn kokemuspisterajan ylitettyä saa Praxis-pisteen. Praxis-pisteitä voi käyttää parantamaan Jensenin kyberneettisiä kykyjä: esimerkiksi käyttämällä yhden tai kahden pisteen saa avattua kyvyn hypätä kolmen metrin korkeuteen, mikä mahdollistaa pelaajalle aiemmin ylittämättömien esteiden ohi pääsemisen. Järjestelmä on pelimekaanisesti todella perinteinen ja sen suurin ongelma on immersion rikkominen: miksi nämä kyvyt eivät ole Jensenin käytössä alusta alkaen, jos hänen implanttinsa kerran ovat koko teollisuuden huippua? Vielä oudompaa on se, että Praxis-pisteitä voi ostaa kyberneetikkojen terveyskeskuksista eikä edes kovin suuria summia vastaan (klinikoilla rajoitteena toimii se, että Praxis-pisteitä ei ole "jostain syystä" enempää kuin kahta saatavilla tietyin väliajoin). Luulisi että aseistetusta hyökkäyksestä kärsinyt monikansallinen jättiyritys varustaisi turvapäällikkönsä niin hyvin kuin mahdollista.

Yksi syy alkuperäisen Deus Exin maineeseen on se, että pelissä oli vaihtoehtoisia tapoja edetä eikä räiskintä ollut aina välttämätöntä. Jos käytävällä oli vihollisia, niiden ohi saattoi päästä esimerkiksi ilmanvaihtokanavaa pitkin. Tämä taisi olla vallankumouksellista vuonna 2000. Human Revolution jatkaa luonnollisesti samassa hengessä, ja päätinkin pelata sen sillä asenteella kuin viholliskontakteja mielellään välttelevä hämäräheikki etenisi - hiippailemalla. Vaihtoehtoisten reittien etsiminen oli hauskaa ja pidensi selvästi pelin kestoa. Steamissa on myös achievement, jonka saa jos onnistuu läpäisemään pelin tappamatta ainoatakaan vastusta pomoja lukuun ottamatta. Yritin sitä ja hoidin tappeluni vain tainnuttamalla vastustajat, mutta yhdessä vaiheessa pitää suojella yhtä hahmoa vihollisten vyöryessä tämän päälle. Siitä selviäminen vihollisia tappamatta olisi ollut mahdollista, mutta oli se myös erittäin rasittavaa, joten heitin no kill policylla vesilintua. Toinen vaihtoehto olisi ollut antaa hahmon kuolla, mutta halunnut tehdä niin. Kyseinen kohtaus oli toinen esimerkki pelin yllättävästä perinteisyydestä, joka näkyi aina välillä. Realistisiin puitteisiin sijoitettu "tapa näyttämölle sijoitetun liittolaisen kimppuun hyökkäävät viholliset ajassa X" -kohtauksen luulisi olevan klise vuonna 2012, mutta näemmä ei.

Toinen suuri valituksenaiheeni liittyy niin ikään immersion rikkomiseen. Peli jakaantuu kahdenlaisiin vaiheisiin: toisten aikana hiippaillaan alueilla, joille ei pitäisi olla mitään asiaa, ja toisten aikana ei. Juuri jälkimmäiset ovat ongelmallisia, koska niihin sisältyy esimerkiksia Detroitin kaduilla kuljeskelua. Hiippailualueisiin panostetun yksityiskohtaisen suunnittelun jälkeen se ei vain toimi. Jos Jensen yrittää salaa päästä kilpailevan yrityksen pomon toimistoon heidän rakennuksessaan, tunnelma on juuri sellainen kuin pitää ja paikka todella tuntuu toimistorakennukselta. Immersio menee kuitenkin pilalle, kun tehtävä on ohi ja pitää siirtyä kävelemään Detroitin kaupungissa, joka ilmeisesti koostuu 2030-luvulla vain ehkä kymmenestä 200 metriä pitkästä kadusta. Löytyihän sieltä sivutehtäviä, mutta ne eivät olleet pitkälle mietittyjä ja vain lisäsivät pointittomuutta. Juonta kuljettavissa tehtävissä Jensen on maailman markkinoihin vaikuttava teollisuusvakooja, mutta niiden ulkopuolella hän toimii kuriirina satunnaisille jalankulkijoille.

Yksi kummallisuus oli myös grafiikka. Se ei ollut edes kauhean hienoa (minä ainakaan en huomannut eroa peliä muutamaa vuotta vanhempaan tasoon), mutta täysillä graafisilla asetuksilla peli oli silti todella raskas. Jouduin tiputtamaan sen johonkin mediumiin, vaikka esimerkiksi tähän verrattavissa olevaa Fallout 3:a olen voinut pitää hyvin korkealla.

Kaiken kaikkiaan Deus Ex: Human Revolution oli ihan kiva kokemus, mutta en usko, että jaksan palata siihen enää toista kertaa. Pelimekaanisesti se oli toimiva muttei sykähdyttävä, ja tarina kääntyi lupaavan alun jälkeen klisekujalle. Olen tyytyväinen siitä, että ostin sen Steamin alesta, mutta täysihintaisena se olisi ollut liian kallis ostos. Jos tälle pitäisi arvosana antaa, se olisi varmaan 7/10.

Otsikossa lupasin puhua jostain muustakin, mutta syväluotaavaa arvostelua ei ole nyt tiedossa. Kunhan totean aloittaneeni Baldur's Gaten, joka yli kymmenen vuoden iästään huolimatta on edelleen paras pelaamani (länsimainen) roolipeli. Sääli, ettei Bioware ole myöhemmillä peleillään yltänyt samalle tasolle. Olen pelannut Baldur's Gate 2:ta aiemminkin ja jopa hyvin pitkälle, mutta se tallennus meni joskus tietokoneen vaihtumisen myötä. Tällä kertaa pelaan Baldur's Gate Trilogy -modilla, joka mahdollistaa BG1:n ja 2:n pelaamisen yhtenä kokonaisuutena kakkosen paremmalla pelimoottorilla.

Normaalisti olen tykännyt pelata tällaisia peleä velhohahmoilla, mutta tällä kertaa päätin tehdä hyvin perinteisen taistelijan. Fyysisten statsien ja asetaitojen maksimoisessa on oma hauskuutensa, kuten on hyvien aseiden löytämisessäkin.

Hahmon kuva ei ole itse pelistä, vaan se on netin ylimääräisistä hahmonkuvagallerioista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti